5. helmi, 2020

10 vuotta Kustavin taideyhdistystä.

Muistan kun tulin ensimmäisen kerran Kustavissa Vakkaopiston kuvataideryhmään runsas 10 v sitten. Olin tuore kustavilainen ja kuulin ryhmässä puhuttavan taideyhdistyksen tarpeesta. Innokkaimpia asiassa taisivat olla Pirjo Ilkka ja Kaisa Aapola. Sen jälkeen on tapahtunut paljon. Laadimme Kustavin taideyhdistys ry;n säännöt perustamiskokouksessa keväällä 2010, n.12 taiteenharrastajan voimin. Alkuunsa kävimme taidenäyttelyssä Turussa tilataksilla ja muutaman vuoden jälkeen pikkubussilla. Nykyisin tarvitaan jo bussi kun jäsenmäärä on kivunnut päälle 50 taiteenharrastajan. Kohta tarvitaan juna ja valtiovallan tulisikin mitä pikemmin tunninjunan jatkoksi suunnitella raiteet Kustaviin jotta pääsemme joukolla kultuurimaisemasta kultuuripaikoille käymään. Leikki leikkinä, kyllä meilläkin paikkakunnan niukka populaatio asettaa venymättömät rajat.

Joku meistä on keksinyt mainion otsikon yhdistyksemme luonteesta, "ihmisille ja luovuudelle avoin yhdistys". Lausahdus tuo hyvin esiin sen ajatuksen että yhdessä olemme enemmän. Siitä on konkreettisena esimerkkinä yhdistystalo jonka toiminnassa Kustavin taideyhdistys on täysillä mukana. Kiitos kuuluu Kustavin kunnan toimenhaltijoille, jotka herkällä korvalla kuuntelivat kainoja toivomuksiamme.

Kotisivut ovat remontin alla joten niillä saattaa lukea välillä mitä tahansa.

10v pirskeitä odotellessa! /Lasse

Uusimmat kommentit

12.11 | 16:48

Harrastan keramiikkataidetta. Mitä mahdollisuuksia minulla olisi yhdistyksessänne tehdä interventioita/yhteistyötä kanssanne?

12.11 | 16:46

Hei, "HELPOSTI JÄSENEKSI" -teksti ei näy koska fontti on valkoinen (muissakin sivuissa valkoinen fontti on huono!).
Yt. Niina Nurmi

15.03 | 15:48

Hei!
Kyllä Kustavin taideyhdistyksellä kesänäyttely tulee olemaan, kuten aikaisemminkin. En ole saanut vielä tietooni tulevan kauden tapahtumia joten ajankohtaisiin on tekemättä.

14.03 | 14:59

Mikä tilanne, vieläkö yhdistyksellä on kesänäyttelyjä?

Jaa tämä sivu