22. maalis, 2017

Hyvää pitkälle vierätänyttä alkuvuotta!

Moi!

Aika paljon on aikaa vierähtänyt edellisestä blogistani. Kaikki ovat varmaan vakuuttuneita hallitusemme toimintakyvyttömyydestä, tai peräti kaatumisesta (välikysymystä tosin ei ole kukaan tietääkseni esittänyt.) Mutta totuus on toinen. Olemme kokoustaneet alkuvuoden aikana useasti, aikaisempien päätösten saamiseksi toteutusasteelle. Uusi sihteerimme ja talouden hoitajamme Irja Laine on ystävällisesti avannut kotinsa kokoustamisemme ajaksi, vieläpä kahvitarjoilun kera. Suuri kiitos Hänelle. Meillä on useita hankkeita vireillä joista olisi pitänyt näillä sivuilla jo aikaa sitten kertoa, edes jotain. Parhaiten pääsette näistä hankkeista perille osallistumalla yhdistyksemme kevätkokoukseen. Seuratkaa sivujamme. Yksi näistä hankkeistamme on yhdistyksemme esitteen uusiminen, johon olemme saaneet anomuksella tukea Kustavin Lions yhdistykseltä. Suuret kiitokset heille. Esite on nyt nähtävissä Kustavin Taideyhdistysen kotisivulla etusivuna. Valitettavasti tekstisivu on lähes lukukelvoton, joten uusimme sen selvään tekstimuotoon. 

Nähdään kevätkokouksessa!

Uusimmat kommentit

12.11 | 16:48

Harrastan keramiikkataidetta. Mitä mahdollisuuksia minulla olisi yhdistyksessänne tehdä interventioita/yhteistyötä kanssanne?

12.11 | 16:46

Hei, "HELPOSTI JÄSENEKSI" -teksti ei näy koska fontti on valkoinen (muissakin sivuissa valkoinen fontti on huono!).
Yt. Niina Nurmi

15.03 | 15:48

Hei!
Kyllä Kustavin taideyhdistyksellä kesänäyttely tulee olemaan, kuten aikaisemminkin. En ole saanut vielä tietooni tulevan kauden tapahtumia joten ajankohtaisiin on tekemättä.

14.03 | 14:59

Mikä tilanne, vieläkö yhdistyksellä on kesänäyttelyjä?

Jaa tämä sivu