12. marras, 2016
Pian on yhdistyksen syyskokouksen aika, jolloin meidän on päätettävä ensi vuoden toiminnasta ja taloudesta. Kuluvaa toimintavuonna tarkastellaan sitten toimintakertomuksessa kevätkokouksen aikaan. Mutta hyvä on nytkin tarkastella mitä olemme kuluvana vuonna saaneet aikaan, jotta voimme suunnitella tulevan toimintavuoden ohjelmaa.
Kun sitä nyt mietin, niin minulle tulee ristiriitanen tunne. Olemme saaneet paljon aikaan ja olemme mahdollistaneet jäsenille monenlaista koettavaa, mutta toiminnan pyörittämiseen on vaikea saada innostuneita vastuuhenkilöitä. Tahtoo olla vähän niin, että ne samat henkilöt ovat vuodesta toiseen vastuussa niiden samojen ajatustensa kanssa.
Mielestäni luottamushenkilöiden suunnitelmallinen vaihto muutaman vuoden välein olisi yhdistykselle rikkaus. Nurkat tuulettuvat ja luutuneet ajatukset saavat vauhtia. Ongelmasta hyvänä esimerkkinä toimii kunnalliset laitokset, niissä ei juuri tapahdu huomattavaa kehitystä vuosien varrella. Nyt ne ovat tulleet tiensä päähän ja osa siitä katoaa. Kuolee pois.
Tällaista tänään tuli mieleeni. Lasse
Uusimmat kommentit
12.11 | 16:48
Harrastan keramiikkataidetta. Mitä mahdollisuuksia minulla olisi yhdistyksessänne tehdä interventioita/yhteistyötä kanssanne?
12.11 | 16:46
Hei, "HELPOSTI JÄSENEKSI" -teksti ei näy koska fontti on valkoinen (muissakin sivuissa valkoinen fontti on huono!).
Yt. Niina Nurmi
15.03 | 15:48
Hei!
Kyllä Kustavin taideyhdistyksellä kesänäyttely tulee olemaan, kuten aikaisemminkin. En ole saanut vielä tietooni tulevan kauden tapahtumia joten ajankohtaisiin on tekemättä.
14.03 | 14:59
Mikä tilanne, vieläkö yhdistyksellä on kesänäyttelyjä?